MUISTATKO TŠETŠENIAN?DO YOU REMEMBER CHECHNYA?
TEEMU MÄKINäyttelyn avajaiset ke 5.4.2023 klo 17.00–18.30 Kulttuurikeskus Caisan Galleria 6.–29.4.2023 Kaikukatu 4 B • Ekogatan 4 B, 00530 Helsinki, Finland |
| NÄYTTELYSTÄNI Näyttelyni teosten aiheena ovat Tšetšenian sodat sekä sotaa ja vainoa paenneet tšetšeenit. Osa heistä pakeni Suomeen. Mitä heille kuuluu nyt? Olen työskennellyt Tšetšenia-aiheen parissa aika ajoin vuodesta 2008. Tällä hetkellä aihe on mielestäni ajankohtainen myös, koska Putinin Venäjä yrittää Ukrainassa samaa kuin aiemmin Tšetšeniassa. Esillä on maalauksia ja tekstejä. Tuorein on Hadižat Gatajevan ja Malik Gatajevin muotokuva, jonka maalasin valmiiksi maaliskuun lopussa 2023. Näyttelyn vanhimmat teokset ovat Tšetšenia- ja Venäjä-aiheisia kollektiivimaalauksia, joita tein silloisten opiskelijoitteni kanssa toistakymmentä vuotta sitten. Opiskelijat olivat: Teo Ala-Ruona, Elisabeth Buzet, Sanna Halme, Hanna Peräkylä, Maria Petrova, Hannele Rosenbröijer, Sofia Tarassenko, Matti Vainio ja Janne Vasama. Yksi näistä on maalaus nimeltä Katu Groznyissa / Grozny Street Scene. Sotaa, pakolaisuutta ja väkivaltaa on vaikea käsitellä taiteen keinoin, sillä kipua ei voi jakaa — toisin kuin vaikkapa ilon. Aina voi kuitenkin yrittää, sillä taidehistoriassa on paljon rohkaisevia esimerkkejä. Esimerkiksi Francisco de Goya (1746–1828) ja Otto Dix (1891–1969) käsittelivät tämäntyyppisiä aiheita hyvällä menestyksellä. He tekivät maalauksia ja grafiikkaa, jotka ovat minusta väkivallan kuvauksina yhtä koskettavia, yhtä paljon ymmärrystä lisääviä ja ajatteluun kannustavia kuin vaikkapa Claude Lanzmannin (1928–2018) holokaustia käsittelevä dokumenttielokuva Shoah (1985). Itse olen käsitellyt sotaa ja pakolaisuutta mm. dokumenttielokuvissa RIVERBULLS — kirje Vladimir Putinille (2023) ja Pakolaiskeskusteluja (2020). Tällä kertaa lähestyn aihetta lähinnä maalaustaiteen keinoin. Mielestäni maalaus — tai runous — on näihinkin aiheisiin aivan yhtä hyvä kuin "asiapitoisemmat menetelmät". Filosofi Theodor Adorno (1903—1969) letkautti kerran luennollaan, että "On barbaarista kirjoittaa runoja holokaustin jälkeen." Myöhemmin, kirjassaan Negative Dialektik (1966) hän kuitenkin korjasi: "Loputon kärsimys pitää saada ilmaista, kidutetulla ihmisellä on oikeus huutaa. Saatoin siis olla väärässä, kun sanoin, ettei Auschwitzin jälkeen enää voi kirjoittaa runoja. Mutta ei ole väärin kysyä, voiko Auschwitzin jälkeen jatkaa elämistä — erityisesti voiko joku joka sattumalta pääsi karkuun, joku jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt kuolla, voiko hän jatkaa elämistä." Tätä on minusta edelleen hyvä miettiä. Ja yrittää jatkaa myös runoilua, jollain uudella tavalla. Entä onko valkoisen, hyväosaisen suomalaisäijän hyvä ottaa taiteensa aiheeksi Tšetšenian ja Irakin sodat tai pakolaisuus? Olisiko parempi jättää se tšetšeeneille, irakilaisille ja pakolaisille itselleen — heille joilla on omakohtaista kokemusta asiasta ja joiden ääni harvemmin pääsee kuuluviin? Yksinkertaista, hyvää vastausta tähän ei ole. Yhtäältä on hyvä tehdä tilaa heikommassa asemassa olevien omalle äänelle ja taiteelle. Toisaalta jokaisella on oikeus käsitellä mitä aihetta tahansa. Kolmanneksi: ulkopuolelta saattaa nähdä joitakin asioita toisin tai tarkemmin kuin sisältä päin. Olen usein tehnyt taidetta, jonka aiheena ovat pakolaiset tai joku muu keskivertoa heikommassa asemassa oleva ihmisryhmä, johon en itse kuulu. Joskus olen tehnyt näitä teoksia omin päin, joskus yhteistyössä aihetta omakohtaisesti tuntevien henkilöiden, vaikkapa pakolaisten, kanssa. En ole ollut sodassa, enkä voi tietää millaista on olla pakolainen, mutta voin pohtia sitä. Eivätkä nämä teokset käsittele suinkaan vain heitä, vaan yhtä lailla myös minua, eli omaa suhdettani heihin: mitä minä ajattelen pakolaisista ja kaukaisista konflikteista, miten oma yhteiskuntani heihin ja niihin suhtautuu, millä tavalla olen itse suoraan tai epäsuorasti vaikuttanut niihin sotiin ja muihin konflikteihin, joiden seurauksena osa meistä on pakolaisia? Minkä pitää muuttua? Miten minä haluan muuttua? Näyttelyssä on myös tekstejä. Taitoin ne julisteiksi. Niiden tyyli vaihtelee tilastotieteellisestä yhteenvedosta haastattelun kautta runouteen. Kirjoitin itse pari ja haastattelin Ruslan Kantajevia, Suomessa asuvaa tšetšeeniä. Muut kirjoittajat ovat Raisa Foster (Dosentti, Taideyliopisto), Juha Mäkinen (Dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulu) ja Laura Puumala (Tohtoriopiskelija, Turun yliopisto). Foster/Mäkinen/Puumala tulivat mukaan, koska meillä on alkamassa yhteinen, tiedettä ja taidetta yhdistävä tutkimushanke nimeltä Ympäristösota, jonka aiheena on ympäristökriisien ja sotien välinen yhteys. Tekstit ovat näyttelyni osa, eivät vain sen oheismateriaalia. Tavoitteeni on, että tällä kertaa näyttelyn muotoinen taideteos puhuisi sekä asiatekstin että runouden ja kuvien kielellä. Ja että kokonaisuus olisi enemmän kuin osiensa summa. Monilla näyttelyn teoksilla on synkkä aihe. Eräs taiteen ihmeellisyyksistä on kuitenkin se, että synkkiä aiheita käsittelevä taideteos voi aiheestaan huolimatta olla jollakin tavalla vapauttavaa ja nautinnollista kokea. Mistä nautinto voi ankeiden aiheiden parissa tulla? Ymmärrys ja myötätunto ovat nautinnon muotoja. Tervetuloa! Helsingissä, 4.4.2023 Teemu 
TEOSLISTA Näyttelyn maalaukset ja tekstit ovat katkelmia moniosaista teoksesta Tšetšenia putinistisella Venäjällä, jonka parissa olen työskennellyt aika ajoin vuodesta 2008. Olen esittänyt siitä otteita monissa näyttelyissä, mutta koko teos ei ole koskaan ollut esillä. MAALAUKSET Katunäkymä Groznyissa / Grozny Street Scene Teemu Mäki & Sanna Halme, Maria Petrova, Sofia Tarassenko, Janne Vasama. 2012. Öljy kankaalle. 200 x 300 cm. Maalaus on fiktio, mutta siinä kuvattu tilanne on tosi. Venäjän armeijan sotarikoksista Tšetšenian sotien aikana on runsaasti varmaa tietoa. Hadižat Gatajevan ja Malik Gatajevin muotokuva (vuonna 2010), he pelastivat sotaorpoja Tšetšenian sodista 1994…2009. Teemu Mäki 2011 / 2023. Öljy kankaalle. 200 x 300 cm. Hadižat Gatajeva ja Malik Gatajev eli ”Groznyin enkelit” ovat tšetšeenipariskunta, jotka perustivat orpokodin Groznyihin vuonna 1995, ensimmäisen Tšetšenian sodan aikana. Toisen Tšetšenian sodan aikana he pakenivat orpojensa kanssa Liettuaan. Siellä heidät haastettiin oikeuteen orpolasten kiristämisestä. Syytteet olivat ilmeisen perättömiä, mutta he joutuivat vankilaan ja heidät vapautettiin vasta pitkällisen oikeusprosessin jälkeen. Gatajevit siirtyivät lastensa kanssa Suomeen ja saivat täältä turvapaikan. Pirjo Honkasalo teki Hadižatista, Malikista ja heidän työstään dokumenttielokuvan, Melancholian 3 huonetta (2004), ja norjalainen toimittaja-kirjailija Åsne Seierstad kirjoitti heistä kirjan, Groznyin enkelit (2007, suom. 2008). Gatajevien vaikeuksista ja voitoista on Suomessa raportoinut varsinkin Voima-lehti. Venäläinen interiööri / Russian Interior Teemu Mäki & Elizabeth Buset, Sanna Halme, Hanna Peräkylä, Maria Petrova, Hannele Rosenbröijer, Sofia Tarassenko, Matti Vainio. 2011–2013. Öljy kankaalle. 200 x 300 cm. Maalaus on vertauskuvallinen. Hyväosainen venäläinen perhe elää oman kotinsa turvassa, nauttien kulutushurmasta ja eskapistisesta viihteestä. Samaan aikaan toisaalla käydään sotaa, jota he huomaamattaan tukevat ja rahoittavat. He yrittävät olla ajattelematta sitä, mutta sodan hippusia tihkuu heidän suojauksensa läpi. Nykyhetken länsimaisen katsojan ei pidä ajatella olevansa ihan toista maata kuin maalauksen venäläiset konformistit, sillä mehän teemme vastaavaa monille muille — emme ehkä yhtä räikeästi, mutta vähintään yhtä tehokkaasti. Marsyas (vain runoilija Marsyas pääsee pakoon) Teemu Mäki & Teo Ala-Ruona, Elisabeth Buzet, Sanna Halme, Hanna Peräkylä, Matti Vainio. 2011 / 2023. Öljy kankaalle. 300 x 200 cm. Marsyas on eräs henkilö antiikin Kreikan (ja Rooman) mytologiassa. Hän kuuluu satyyreihin, eli luonnonhenkiin. Satyyreilla on hevosenkorvat, joskus myös kaviot, ja pysyvä erektio. Satyyrit ovat Dionysoksen seuralaisia. Dionysos — roomalaisessa mytologiassa Bacchus — on elonkorjuun, viinin, hedelmällisyyden, hurmion ja teatterin jumala. Marsyas löytää Athene-jumalan hylkäämän huilun. Se on kaksiputkinen aulos ja Marsyas opettelee soittamaan sitä taitavasti. Marsyas on niin rohkea, että hän uskaltaa haastaa itseään ylemmän, eli Apollon-jumalan soittokilpailuun kanssaan. Apollon (roomalaisten Apollo), on lyyransoiton mestari. Molemmat soittavat kilpailussa upeasti: Marsyaksen soitto lumoaa juovuttavalla kiihkollaan, Apollon soitto sopusuhtaisella kauneudellaan. Apollon kuitenkin voittaa. Miksi? Tarinan joissakin versioissa ihan vain sen vuoksi, että hän on jumala ja Marsyas häntä alempi, pelkkä luonnonhenki tai metsänpeikko. Tarinasta on kuitenkin myös sellaisia versioita, joissa Marsyas meinaa voittaa, kunnes Apollon turvautuu johonkin epäreiluun keinoon. Apollon alkaa vaikkapa soittamisen lisäksi laulaa, mitä Marsyas ei osaa, ja vie siksi voiton. Tai Apollon alkaa soittaa lyyraansa ylösalaisin ja voittaa tällä epämusikaalisella tempullaan yleisön — varsinkin kun Marsyas ei pysty siihen vastaamaan, sillä huilua ei voi soittaa takaperin. Tarinan kaikki versiot päättyvät samoin. Voitettuaan musakilpailun Apollon sitoo Marsyaksen puuhun, nylkee hänet ja ripustaa hänen nahkansa puun oksalle. Mikä on tarinan vertauskuvallinen merkitys? Tulkintoja on monia. Yhdessä ääripäässä ovat ne, joiden mukaan Marsyaksen tarina opettaa, että on vaarallista haastaa vallanpitäjiä — ja jos haastaa, niin silloin kuuluukin tulla elävältä nyljetyksi. Marsyas on näin esimerkki hybriksestä, eli siitä että luulee aivan liikoja itsestään. Marsyaksen tarinaa on tulkittu myös päinvastaisella tavalla. Marsyas on ihailtavan rohkea ja vapaa olento, joka ottaa yhden jumalan hylkäämän instrumentin, opettelee soittamaan sitä hienosti, ja uskaltaa haastaa toisen jumalan soittokilpailuun. Vaikka hän häviää, hän on silti rohkaiseva esimerkki: hän pystyi ihmeellisiin tekoihin, nautti elämästään, ja ehkä hän seuraavalla kerralla myös voittaa — tai joku hänen kaltaisensa voittaa. Tässä mielessä hän muistuttaa titaani Prometeusta, erästä toista mytologista hahmoa, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Jumalat rankaisivat Prometeusta yhtä ankarasti kuin Marsyasta. Mutta ihmiset saivat tulen. Ehkä Marsyaksen esimerkki ruokkii meitä jollain yhtä arvokkaalla. Taidemuseo Eremitaasissa, Pietarissa, on useita antiikin ajan patsaita, jotka esittävät Marsyasta, puuhun sidottuna, nyljettävänä. Sain siitä idean maalaukseen, jossa Venäjän presidentti, nostettuaan itsensä suunnilleen keisarin tai jumalan asemaan, alistaa kaikki muut paitsi Marsyas-runoilijan. Marsyaksen hän sitoo puuhun, nylkee, imee tästä elinvoimaa ja sitten tappaa. Marsyas kuitenkin tavallaan pakenee, sillä hän onnistuu näyttämään esimerkkiä muille — ei tarvitse alistua, voi taistella — ja koska hän on runoilija, hän osaa hyväksyä paikkansa luonnon kiertokulussa, sen että hänen raadostaan puhkeaa vaikkapa ruusu. Lukemisen ihme (Armas ja Ursula) Teemu Mäki 30.8.2020. Intiantussi paperille. 29,5 x 21 cm (46 x 35,5 cm). Tällä piirustuksella ei ole mitään tekemistä Tšetšenian kanssa, paitsi se, että kriittinen ajattelu ja kriittinen lukeminen voi estää sotia ja auttaa niistä toipumisessa. JULISTEET Teemu Mäki: Numeroita / Numbers. Teemu Mäki: Tämä maa ei ole sinun. Laura Puumala: Siviilien koskemattomuus. Laura Puumala: Legitiimi auktoriteetti. Raisa Foster: Hallinnan logiikka vs. yhteisvauraus / The Logic of Domination vs. Revitalizing the Commons. Juha Mäkinen: Kylmästä sodasta luontokatoon. Teemu Mäki: Numeroita ja niiden taustaa. RUSLAN KANTAJEVIN HAASTATTELU Haastattelin Ruslan Kantajevia Kulttuurikeskus Caisassa 4.4.2023. Haastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä (venäjänkielinen / englanninkielinen): Ruslan Kantaev interviewed by Teemu Mäki 4.4.2023. Interpretation by Mirya Nezvitskaya. Haastattelu on Bandcamp -alustalla. Voit kuunnella sen kolme kertaa ilmaiseksi.  Muistatko Tšetšenian? -näyttelyn uudempi versio: Muistatko Tšetšenian? (2) — näyttely Kriittisessä Galleriassa, Turussa 2024. Linkki vanhempaan Tšetšenia-aiheiseen projektiini: Tšetšenia (Putinin Venäjällä) / Chechnya (in Putinist Russia). TEEMU MÄKI (www.teemumaki.com) on kirjailija, kuvataiteilija, tutkija ja teatterin, oopperan ja elokuvan parissa työskentelevä ohjaaja. Hän on syntynyt vuonna 1967 ja asuu Helsingissä. Hän aloitti taidemaalarina ja valokuvataiteilijana, mutta on pitkään ollut yhtä lailla kotonaan myös kirjallisuudessa, esittävissä taiteissa ja elokuvassa. Hän väitteli Kuvataiteen tohtoriksi vuonna 2005. Vapaa taiteilija hän on ollut vuodesta 1990, lukuunottamatta viiden vuoden jaksoa (2008–2013), jolloin hän oli kuvataiteen professori Aalto-yliopistossa. |
