HULLUUS JA YHTEISKUNTA

/ Madness and Civilization


Teemu Mäen elokuva Harri Virtasen ja Juha-Pekka Hotisen kuunnelmasta.


56 minuuttia, 20 sekuntia, Full HD, 2014–2015.


video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-utoya-island-2.jpg

Hulluus ja yhteiskunta
(Madness and Civilization)

Harri Virtanen / Juha-Pekka Hotinen / Teemu Mäki

Hulluus ja yhteiskunta on elokuvaversio samannimisestä kuunnelmasta. Kuunnelma on Yleisradion Radioteatterin tuotantoa. Elokuvaversio on ‘audiovideo’, eli sen ääniraita on yksi yhteen sama kuin kuunnelma.

yle-logo

Teemu Mäen luonnehdinta elokuvasta:
“Hulluus ja yhteiskunta on draamadokumentti muukalaiskammosta ja naisvihasta. Se kertoo myös väkivallan suhteesta nautintoon. Elokuvan ja kuunnelman päähenkilöitä ovat kaksi murhaajaa ja yksi filosofi: Pierre Rivière, Anders Breivik ja Michel Foucault. Näyttelijät esittävä heitä, mutta repliikit ovat peräisin oikeuden pöytäkirjoista vuosilta 1835–1836 ja 2011–2012 sekä Foucaultin kirjoituksista. Käsikirjoittaja Virtanen on poiminut osan materiaalista sellaisenaan näistä lähteistä ja osan sovittanut, alkuperäistekstin sisältöä kunnioittaen.

Elokuvaversiota varten kuvasimme ensin kuunnelman äänitykset. Sitten menimme elokuvaamaan kuunnelmassa mainitut tapahtumapaikat dokumentaariseen tyyliin. Kuvasimme Uppsalan yliopistossa Ruotsissa, Utøyan saarella ja Oslossa Norjassa sekä Aunay sur Odonin ja Caenin kaupungeissa Normandiassa, Ranskassa.

Näiden materiaalien lisäksi elokuvassa on myös kohtauksia ja kuvastoa, joka ei orjallisesti liity kuunnelmaan, vaan lisävalaisee ja kommentoi sitä. Tavoitteeni oli tehdä elokuva, joka on sekä kuunnelmaa nöyrästi tukeva ‘audiovideo’ että myös itsenäinen teos: elokuva joka ei vain kuvita kuunnelmaa vaan kommentoi ja laajentaa sitä. Työni muistutti oopperan ohjaamista – ääniraita oli lyöty etukäteen lukkoon, mutta näyttämötoiminnan ja -näyn osalta olin täysin vapaa."


Yleisradion luonnehdinta kuunnelmasta:
“Moderni tragedia viattomista uhreista, kahdesta murhamiehestä ja filosofista, joka etsii nautintoa ja selityksiä. Oliko perhesurmaaja Pierre Riviere hullu vai hyväntekijä?  Onko massamurhaaja Anders Behring Breivik hullu vai poliitikko tai sotilas? Vai ovatko molemmat vain rikollisia? Oliko Michel Foucault älykkö vai elostelija? Harri Virtasen uusi draama rinnastaa 1830-luvulta tunnetun Pierre Rivieren tapauksen, jota mm. ranskalainen filosofi Michel Foucault on tutkinut, ja aikalaisemme Anders Breivikin. Teos pohtii, miten yhteiskunta ja yhteisö kohtelevat ääritapauksia. Milloin yhteiskunta katsoo poikkeuksiaan sairauden, milloin rikoksen näkökulmasta? Virtasen kaunis, nykyaikaista ylevyyttä tavoittava teksti lähestyy aiheitaan suoraan ja tinkimättömästi, mutta paisuttelun ja shokeeraamisen välttäen.”

Audiovideon ensiesitys YLE Areenassa 2.11.–2.12.2014: http://areena.yle.fi/tv/2455278. Elokuvan ensiesitys televisiossa
5.3.2015, YLE Teema. Taidemuseossa esillä ensimmäistä kertaa Kuntsin Modernin Taiteen Museossa, Vaasassa, 14.2.–24.5.2015. Englanniksi tekstitetty versio valmistui maaliskuussa 2015 ja oli mukana Tampereen Elokuvajuhlien Kotimaisessa kilpailusarjassa, maaliskuussa 2015.



Elokuvan lopputekstit:

Kuunnelman käsikirjoitus: Harri Virtanen.
Kuunnelman ohjaus: Juha-Pekka Hotinen.

Elokuvan (kuva)käsikirjoitus ja ohjaus: Teemu Mäki.

Äänisuunnittelu: Ari Mursula.
Musiikkivalinnat: Teemu Mäki.
Elokuvan kuvaus ja leikkaus: Anton Verho.

Näyttelijät:
Pierre Rivière – Miiko Toiviainen.
Anders Breivik – Ville Myllyrinne.
Michel Foucault – Jukka Ruotsalainen.
Tuomari - Timo Torikka. Pappi - Jussi Lehtonen. Maanviljelijä - Pekka Huotari. Puuseppä - Antero Nieminen. Maanviljelijän vaimo - Noora Dadu. Työläinen - Mikko Kaukolampi. Geir Lippestad - Ville Sandqvist. Kertoja - Teijo Eloranta.
Muissa rooleissa:
Erja Manto, Klaara Hotinen, Tuukka Vasama, Tuula Hyttinen, Céline Orblin, Marc Gassot, Kaija Kärkinen ja Saila Mattila.

Tanssijat:
Anniina Tikka
Naomi Katayi

Perustuu tositapahtumiin.
Pierre Rivièren ja Anders Breivikin tapausten dialogi on peräisin oikeuden pöytäkirjoista vuosilta 1835 ja 2011–2012.
Michel Foucaultin puheet on poimittu ja sovitettu hänen kirjoistaan, artikkeleistaan ja haastatteluistaan.

Oikeuden pöytäkirjojen lisäksi tärkeimmät kirjalliset lähteet:
Michel Foucault: Folie et déraison / Madness and Civilization (1961/1964).
Michel Foucault (toim.): Moi, Pierre Rivière, ayant egorgé ma mére, ma soeur et mon frére / I, Pierre Rivière, Having Slaughtered My Mother, My Sister, and My Brother... (1972/1975).
Toimittaja Paul Brennanin twiitit Oslon oikeustalolta 20.4.2012.
VG-lehden raportit Breivikin oikeudenkäynnistä 2012.
Torgeir Husbyn ja Synne Sorheimin oikeuspsykiatrinen selvitys Breivikin mielenterveydestä (29.11.2011).
Stephen Riggins: Michel Foucaultin haastattelu 22.6.1982.
Geir Lippestad & Jon Gangdal: Det vi kan stå for (2013).
Elokuvan osalta lisäksi myös:
Åsne Seierstad: En av oss. En fortelling om Norge / Yksi meistä. Kertomus Norjasta (2013/2014).

Elokuva perustuu samannimiseen kuunnelmaan.
Kuunnelma otettiin sellaisenaan elokuvan ääniraidaksi.

Kuunnelman tuotantojärjestäjä: Jorma Hellström.
Kuunnelman tuottaja: Pekka Ruohoranta / YLE, Radioteatteri.
Elokuvan tuottaja: Teemu Mäki (Teemu Mäki Tmi).
Elokuvan/audiovideon tilaaja: YLE, Radioteatteri.

Musiikit:
Johannes Brahms: Edward Ballade, Op. 10 - 1 (Glenn Gould)
Arianna Savall: Tarantela.
Giacinto Scelsi: l'Ame ailée (Robert Zimansky)
Giacinto Scelsi: l'Ame ouverte (Robert Zimansky)
Ákos Rózmann: Impulsioni I.
Ketil Bjørnstad: The Sea I.
Jordi Savall: Paxarico Tu Te Llamas.
Ketil Bjørnstad: The Sea VIII.
Muslimgauze: Uzi Mahmood 1.

Taustatutkimus (leffaa varten) Normandiassa: Camille Marchandeau.
Taustatutkimus (leffaa varten) Uppsalassa: Carl Frängsmyr.

Kiitokset seuraaville, ratkaisevan tärkeästä avusta:
Håkon Knudsen / AUF (Arbeidernes Ungdomsfylking), Norja.
Jørgen Watne Frydnes, Utøyan saaren isännöitsijä.
Priscilla Jane Mmari.
Riikka Ala-Harja.


Stills from the film:

video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-jukka-ruotsalainen-as-michel-foucault-driving.jpg

video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-pierre-rivieres-memoirs.jpg

video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-breakdance.jpg

video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-hand-touching-foucaults-riviere-book.jpg


Anton Verho ja Miiko Toiviainen elokuvan kuvauksissa 23.5.2014:

video-hulluus-ja-yhteiskunta-film-still-on-the-set-anton-verho-and-miiko-toiviainen-23.5.2014.jpg







Home
Painting & Drawing
Printmaking
Photography
Video
Installation
Theater & Performance
Text
CV
links




web
        analytics